
MILJÖÖ
Ginga Gaiden on Hopeanuoleen pohjautuva foorumiroolipeli, joka sijoittuu kymmenen vuotta Suuren taistelun jälkeiseen aikaan. Pelimme miljöö on ympäri Japania ja maailmanaika 90-lukua, mutta muuta realistisuutta tässä pelissä ei ole juuri laisinkaan. Koirat kuten alkuperäisessä mangassa sekä animessakin osaavat puhua, käyttää aseita sekä mahdollisia asusteita hyvinkin ihmismäiseen tapaan. Ne kestävät moninkertaisen määrän kipua ja verenvuodatusta oikeisiin koiriin nähden ja parantuvat haavoista ennätyshyvin, jonka takia olemme sallineet jonkinlaisen hittailun roolipeliteksteissä. Hopeanuolen maailmassa ei ole ihmeellistä, että villikoira on selvinnyt metsäpalosta miltei koko ruhonsa tuhoutuneena ilman ihmisen apua eikä se, että jossakussa koirassa on sinistä väriä - tämä mahdollistaa jos minkämoisien hahmojen ja tarinoiden luonnin ilman liiallisia kriteereitä.

PELATTAVAT HAHMOT
Koirien on hyvä silti olla rodunomaisia: tanskandoggi ei synny typistetyillä korvilla, mutta sen voi käytättää typistyttämässä jonkun sellaisen henkilön luona joka niitä koirille tekee - mielikuvistusta toivotaan käytettävän. Koirilla saa olla eri seksuaalisia suuntautumisia, mutta peleissämme emme salli yliseksuaalista materiaalia pelattavan - peleihin tulee merkata sisältövaroitus mikäli jossakin pelissä mennään "itse asiaan" tai piestään joltakulta suolia pellolle. Koirassa saa olla sekaisin myös sutta eikä sen tarvitse olla täydellinen rodunkuvaus jostakin: tee hahmostasi uniikki ja sellainen, millä tahdot pelata. Emme kuitenkaan suvaitse täydellisiä värioksennuksia kuten tiikerinraitaista puhdasta saksanpaimenkoiraa.
Koirilla saa olla asusteita ja aseita: muista vain selittää kuinka joku on sellaisen itselleen saanut. Aseita löytyy hylätyistä rakennuksista ja niitä voi varastaa. Pannat, huivit, valjaat ja haarniskanosat ovat taas sellaisia jotka ihmisen on ollut pakko pukea lemmikilleen ennen sen katoamista villiin luontoon. Kotikoirat ovat myös pelillinen mahdollisuus!
Karhut ovat pelimme toinen pelattavista lajeista. Ne voivat olla eri lajisia ruskeakarhusta silmälasikarhuun kunhan on tarkkaan selitetty kuinka joku tietty laji pääsi Japaniin - emme kuitenkaan toivo yhtä ruskeakarhua sekä kymmentä pandaa peleihin. Karhut ovat peleissä paljon suurempia realismiikkaan nähden ja sellaisen kaatamiseen tarvitaan useampi fiksu koira. Yksi karhu vastaa pelissämme kymmenisen koiran voimia, mutta tästäkin on toki poikkeuksia! Karhut ja koirat eivät voi kommunikoida ja ne kuulevat toistensa äänet realistisina, ne kykenevät 'keskustelemaan' elekielellä epäselvyyksien välttämiseksi - keskenään samanlajiset pystyvät kyllä puhumaan.

